perjantaina 4.12.2015

Tiskijukalla on uniikki näkökulma musiikkiin, mikä perustuu kokonaan siihen kuinka tanssittava tai viihdyttävä kappale on, ja kuinka hyvin se sopii yhteen jonkun toisen kappaleen kanssa. Monesti tulee hyvän biisin kohdalla “voi kunpa tästä olisi DJ-ystävällisempi versio”-fiilis. Tämän olotilan inspiroimana tein pitkästä aikaa bootleg-remiksin, tällä kertaa Sannin upeasta 2080-luvulla -biisistä.

 

tiistaina 11.8.2015

Laidback Luke on DJ-idolini ja myös yksi harvoista supernimi-DJ:stä joiden tekemisiä jaksan seurata. Superhessu on todella tekninen DJ, mutta suhtautuu soittamiseen myös erittäin luovalla ja persoonallisella tavalla. Hän osaa yhdistää samaan settiin CDJ:llä skrätsäyksen ja useammalla dekillä synkalla soittamisen, mikä on hieno yhdistelmä historian
ymmärrystä ja nykyaikaa.

Oheinen video on uniikki kurkistus huippuammattilaisen tapoihin ja maailmankuvaan. Luento on yli tunnin mittainen, mutta joka sekunnin arvoinen.

 

maanantaina 10.8.2015

DJWorx irrotti BBC:n tekemästä Norman Cookin haastattelusta takuuvarmasti loputtomaan väittelyyn johtavan kommentin, joka päättyi sanoihin “nykyään jokainen on DJ“. (Suosittelen lukemaan koko alkuperäisen haastiksen, se on paljon fiksumpi kuin mitä em. lainaus antaa ymmärtää.)

Wanhojen DJ-konkarien luddismi on yksi DJ-kulttuurissa meikäläistä eniten vituttavista asioista. “Nykyään kuka tahansa voi olla DJ”-kommentti on varmaankin kaikista typeryyksistä ykkönen. (Norman ei selvästikään tarkoittanut kommentillaan tätä, mistä olen erittäin iloinen, sillä herra Fatboy on yksi suurista DJ-idoleistani.)

Samainen DJWorx-sivusto julkaisi hiljattain erittäin hienosti muotoillun mielipidekirjoituksen, jonka pointtina oli juurikin se, että työkalu — oli se sitten vinyylisoitin tai sync-napilla varustettu kontrolleri — ei tee ihmisestä DJ:tä, vaan sen pätevyyden voi myöntää vain ja ainoastaan tanssilattialla viihtyvä yleisö. Olen täsmälleen samaa mieltä.

Yksi muistiinpainuneimmista DJ-kokemuksistani tapahtui vuosia ennen kun tiesin olevani DJ. Olin viettämässä mökkiviikonloppua pienen kuoroporukan kanssa. Löysin jossain kohtaa illasta mökin nurkasta wanhan levysoittimen ja ison pahvilaatikollisen levyjä. Aloin luonnollisesti penkoa laatikkoa ja löysin sieltä toinen toistaan hienompia levyjä, pääosin sekalaista 60-70 -luvun musiikkia Aretha Franklinistä Beatlesiin — musiikkia josta suurin osa oli itselle hyvinkin tuttua. Hihnavetoinen levysoitin oli kytketty vanhaan viritinvahvistimeen ja yhteen kaiuttimeen, mutta kokonaisuus kuitenkin toimi, ja pian rahiseva monoääni täytti mökin. Biisien väliin jäi aina pitkähkö tauko ja soittimen neulakin osui useimmiten vähän hutiin, mutta jonkun aikaa taustamusiikkia soitettuani mökin lattialle alkoi kerääntymään tanssijoita ja ennenpitkään keskelle olohuonetta oli tanssijoiden toimesta raivattu iso tanssilattia.

Tuona iltana ei kuultu biittimiksausta eikä järeän subbarin potkuja, ei näkynyt savua tai välkkyviä valoja, eikä edes ollut kunnollista levystöä. Mutta tunsin käsillä olevan musiikin ja yleisön, joten soittaminen oli itsevarmaa ja rentoa. Tanssitin porukkaa alkuillasta pitkälle aamuyöhön asti paikoitellen ihan transsin rajamailla, kyyristellen polvillani huoneen nurkassa levylaatikon ja soittimen äärellä. Laatikosta ei löytynyt Hendrixiä, mutta muuten tuo ilta oli lähes täydellinen.

Kuka tahansa voivat ostaa kymmenen euron softan tai halvan kontrollerin, mutta se ei tee kenestä tahansa DJ:tä. Mutta sekään ei tee DJ:tä että raahaa painavia levylaatikoita pitkin mantuja ja osaa biittimätsätä teknareilla. Mutta se tekee ihmisestä DJ:n, että rakastaa musiikkia ja tykkää soittaa sitä muille ihmisille. iTunes tai Spotify ei tulekoskaan korvaamaan DJ:tä juuri siksi, että jatkuvasti kehittyvästä tekoälystä ja suuren datan musiikkitiedosta huolimatta ne eivät rakasta soittamaansa musiikkia. (Tai yleisöään.)

Ymmärrän, että Norman Cook muistelee aikoja jolloin lentokentän käytävältä saattoi bongata toisen DJ:n ison levylaukun ansiosta. Mutta omasta mielestäni DJ-heimolaisuus ei ole vähentynyt noista ajoista vähääkään, se on vain muuttanut soittimien ja tallennusformaattien lailla muotoaan.

perjantaina 7.8.2015

Screen Shot 2015-08-07 at 07.11.22Native Instrumentsin lanseeraama Stems-tiedostoformaatti on ollut yksi kevään ja kesän kuummista teknologioista DJ-maailmassa. Kuten uusi teknologia yleensä, tämä neliraitainen ääniformaatti on synnyttänyt valtavasti innostusta ja herättänyt vähintään yhtä paljon luddiitteja joiden mielestä tämäkin idea tuhoaa koko DJ-kulttuurin, ja olisi parempi jos siirryttäisiin takaisin C-kasetteihin ja harkittaisiin vakavasti myös savikiekkojen käyttöönottoa DJ-kopeissa.

Henkilökohtaisesti Stems-idea ei oikein sytytä. En kuulu niiden soittajien joukkoon, joiden soittoarsenaali koostuu enemmän musiikkia tuottavista kuin soittavista komponenteista. Enkä toisaalta osaa myöskään nähdä käyttöä monikanavaformaatille joka nelinkertaistaa soitettavien kanavien määrän — kun kahden tai kolmenkin kanavan kanssa on tekemistä ihan tarpeeksi. Idea sinänsä on hieno, mutta omaan käyttööni se ei ole käytännöllinen.

Mutta Stems-tiedostoissa piilee aivan toisenlainen potentiaalinen kultakimpale.

Nokia 2010Teknologisten keksintöjen historiassa alkuperäinen idea ja sen lopullinen käyttö poikkeaa monesti kuin yö päivästä. Esimerkiksi tekstiviestien alkuperäinen idea oli tarjota suurten yritysten johtajille uusi keino yritysviestintään. Mutta kun Nokia (r.i.p.) toi markkinoille ensimmäisen tekstiviestejä järkevästi osaavan puhelimen vuonna 1994 (vuosi sen jälkeen kun Radiolinja avasi maailman ensimmäinen kuluttajille suunnatun tekstiviestipalvelun), teknologiasta kasvoi hitaan alun jälkeen yksi kaikkien aikojen käytetyimmistä viestikanavista (välittäen suurimmaksi osaksi kaikkea muuta paitsi yritysjohtajien viestejä).

Stems-formaatti on bootleg-remiksaajan märkä päiväuni. Tiedoston sisällä on neljä erillistä ja tarkoituksella erikseen miksattua puhdasta raitaa, jotka avaavat remiksaukseen aivan uusia ovia. Nyt bootleg-remixissä on mahdollista käyttää, muokata ja korvata esimerkiksi rumpu- ja bassoraita täydellisen puhtaasti ilman minkäänlaisia vippaskonsteja. Samaten vokaalien poisto tai muokkaus onnistuu ilman vaiheenkääntökikkaa — mikäli ne on vaan eriytetty omaksi raidakseen Stems-tiedostossa. Kotiremiksaaja saa Stems-muotoisen biisin ostaessaan automaattisesti käyttöönsä puolivalmiin remix-paketin.

Stemsien maalaus seuraavaksi tekstiviestiksi ei ole vielä ajankohtaista, mutta kaikki edellytykset siihen on on olemassa. Jos formaatti yleistyy, se toivottavasti vauhdittaa bootleg-kulttuuria ja luo siten lisää painetta myös typerien tekijänoikeussäädösten korjaamiseksi. Vaikka en ole innostunut formaatin käytöstä omissa DJ-seteissä, tämä vaihtoehtoinen käyttötarkoitus ja sen potentiaaliset seuraamukset jo yksinään saattaa riittää siihen, että hankin harvat nykymusiikkiostokseni jatkossa ainakin osittain Stems-muotoisina.

Ensimmäisiä Stems-bootlegeja odotellessa.

torstaina 6.8.2015

Nykyään, enemmän kuin koskaan aiemmin, on tärkeää osata pitää asioita useammassa kuin yhdessä korissa. Joissakin asioissa kyse on vain tunnollisesta järjestelystä (esim. digitaalisesta musiikista on pakko pitää automaattisia varmuuskopioita), mutta joskus se on äärimmäisen hankalaa. Tämä konkretisoitui ajatuksiini kun luin Beatportin jäädyttäneen rojaltimaksut artisteille ja levy-yhtiöille.

Omaan DJ-elämääni rojaltimaksut eivät valitettavasti vaikuta, mutta jos esimerkiksi Facebook-sivuni menisi sulki, menettäisin kontaktin lähes 90%:iin yleisöstäni. Some-palveluiden yhä yleistyessä niihin tulee syötettyä enemmän ja enemmän sisältöä, ja lähes aina palveluun sijoitettu työ ja aika uppoaa sinne kuin pohjattomaan kuiluun; syöttämäsi sisältö jää pelkästään kyseiseen palveluun, etkä voi hyödyntää sitä muualla.

Monissa tapauksissa tilannetta voi onneksi parantaa usealla tavalla:

Kun julkaiset keikkanauhoituksen tai mixtapen (ensinnäkin älä julkaise sitä SoundCloudissa, mutta) siirrä se kahteen eri palveluun. Mixcloud on esimerkiksi suunnattu nimenomaan tätä varten ja Hearthis.at puolestaan osaa tehdä julkaisuista podcast-syötteen, jonka voi julkaista iTunesissa. Ja kumpaakin edellämainituista (sekä iTunesia) voi käyttää ilmaiseksi! (Huom. Markkinointisyistä ei yleensä ole järkevää mainostaa yleisölle kahta eri palvelua samaan asiaan, linkitä yleisölle siis vain yksi osoite, mutta käyttämällä kahta eri palvelua julkaisusi ovat paremmassa turvassa.)

Instagramin voi asettaa tallentamaan sillä otetut alkuperäiset kuvat — siten saat aina pidettyä alkuperäiset itsellesi. Sovelluksessa on myös helppo julkaista kuva samantien myös Facebookissa ja Twitterissä, jolloin saat yhdellä panoksella kolme erillistä some-postausta. (Huom. Tämä ei välttämättä ole aina järkevää. Käytä omia aivoja: sopiiko sisältö muihin tileihisi vai onko se spämmiä? Älä karkoita seuraajiasi olemalla ajattelematon.)

Säilö tärkeimmät kuvat Flickriin ja videot YouTubeen riippumatta siitä mihin muualle niitä julkaiset. Säilöön siirrettyjä asioita ei tarvitse laittaa julkisiksi, mutta siirtämällä ne Webiin, ne ovat turvassa konerikolta, varkaudelta ja tulipalolta.

Edellämainituilla ohjeilla turvaat jo ison osan tekemästäsi sisällöstä, ja käyttämällä hieman tervettä järkeä löydät vastaavia ratkaisuja kaikkiin muihin miljardiin ja yhteen Web-palveluun joita käytät aktiivisesti.

Mutta sitten on niitä vaikeampia ongelmia. Kuten esimerkiksi Facebook.

Facebook on erityisen hankala tapaus kahdesta syystä: 1) se on kaikista some-palveluista ylivoimaisesti suosituin, joten sinne yleensä tulee myös tehtyä eniten sisältöä, ja 2) sinne luotu sisältö ja ennenkaikkea siihen liittyvä sosiaalisuus (kommentit, tykkäykset, jaot) toimii pääosin vain siellä ja sitä on lähes mahdotonta siirtää/monistaa muualle. Facebook-sivu on monille artisteille tärkeä kommunikointikanava, mutta sen koko yleisö (tykkäykset/fanit) ovat tavoitettaessa vain ja ainoastaan Facebookin kautta (eikä edes siellä, koska merkittävä näkyvyys täytyy ostaa ja 100% näkyvyyttä ei voi taata koskaan) eikä sitä ole mahdollista saada sieltä ulos edes “vie/lataa kaikki tiedot”-toiminnolla.

Facebookiin ja kuihin vastaaviin syvästi sosiaalisiin palveluihin (joissa on aitoa ja syvempää kommunikointia kuin pelkkä sisällön kierrätys/jakaminen ja tykkäys) täytyy käyttää toisenlaisia keinoja. Kaikkein yksinkertaisin ja myös tehokkain lääke on oman sähköpostilistan kerääminen. Sähköpostilista on ollut olemassa yli 20 vuotta ja se on edelleen ylivoimaisesti tehokkain markkinointikeino koska sen ulottuvuus on 100% ja teho on suuri koska sähköposti on hyvin henkilökohtainen väline. Mutta tälläkin kolikolla on kääntöpuolensa: sähköpostiosoitteiden kerääminen on työlästä ja toimivan postilistan ylläpitäminen vaatii paljon työtä.

Sähköpostilista on yksi asia, jonka tekemistä olen itse muninut jo todella pitkään, ja jonka toteutus todennäköisesti nopeutuu nyt kun tätä seikkaa tuli taas ajateltua. Saatan tulevaisuudessa jakaa vinkkejä siihen liittyen.

Muitakin keinoja toki on. Jos on tarpeeksi tuntemusta erilaisista Web-palveluista (jotta tietää peilata mitäkin), ihmisystävälliset automaatiotyökalut kuten Zapier mahdollistavat esimerkiksi kaikenlaisen sisällön varmuuskopioimisen sähköpostiin tai DropBoxiin ja automaattisen peilaamisen eri palveluiden välillä. Useimmilta nämä kyllä todennäköisesti jäävät kyllä tekemättä. (Jos tarvitset apua, ota yhteyttä, katsotaan miten voin auttaa.)

Tällä välin, jos tämä aihe keskusteluttaa, jaa ja kommentoi Facebookissa tai Twitterissä (voi tätä ironiaa)!

maanantaina 22.6.2015

SoundCloud on yksi musiikkiin liittyvän Webin tuhkimotarinoista. Kahden muusikon haaveista ja tarpeista vuonna 2007 syntynyt sivusto kasvoi muutamassa vuodessa miljooniin aktiivisiin käyttäjiin ja keräsi ensimmäisten viiden toimintavuotensa aikana yli kaksitoista jenkkimiljoonaa enkelisijoittajilta. Valitettavasti tuhkimotarinan loppu on myös vähintään yhtä dramaattinen, sillä rahan haju houkutteli sivuston perään suuret levy-yhtiöt ja nyt SoundCloud on kääntynyt omia käyttäjiään vastaan paljon vittumaisemmin kuin mitä MySpace ja YouTube koskaan tekivät. SoundCloud tekee kuolemaa näkyvämmin kuin mikään muu musiikkisivusto jälkeen Napsterin.

Ajastaan jälkeen jääneet tekijänoikeuslait ja järkyttävän suuriksi kasvaneet levy-yhtiöt ovat liian iso vastus millekään yksittäiselle yhtiölle. Toiset tappelevat vastaan enemmän kuin toiset, mutta SoundCloudin täydellinen alistuminen ja käyttäjiään kohtaan käsittämättömän törkeä käytös on tappanut sivuston hengen täydellisesti vajaassa parissa vuodessa. Käyttäjien paetessa uppoavasta laivasta yhä kiivaampaan tahtiin, Web tekee mitä Web osaa parhaiten — tarjoaa kymmeniä vaihtoehtoja vain yhden klikkauksen päässä.

“Tekijänoikeuksia” “valvovat” tahot eivät edelleenkään ole pienimmässäkään määrin kärryillä Webin luonteesta. Napster oli aikoinaan suhteellisen pieni sivusto, jolla oli suhteellisen pieni (joskin kovaääninen) käyttäjäkunta. Kun sivusto pakotettiin erittäin näkyvällä tavalla polvilleen, sen jälkiseurauksena syntyi kourallinen vastaavia joista joka ikinen kasvoi paljon esikuvaansa suuremmaksi. (Kuuluisimpana esimerkkinä BirateBay.) Tämä ilmiö ei ole uusi, ja se toistuu vuodesta ja tapauksesta toiseen, uudelleen ja uudelleen. Vuonna 2003 ilmiö sai oman nimen — Streisand-efekti. SoundCloud tuskin koskaan tapetaan, mutta se näivettyy ja siitä tulee täysin epärelevantti kun muut palvelut ottavat sen paikan. Se on sääli, sillä SoundCloudin idea on upea ja sen toteutus on hieno.

Mutta Webiä ei onneksi pysty kontrolloimaan edes maailman suurimmat rahat.

Jos vielä käytät SoundCloudia, suosittelen siirtymään muualle niin nopeasti kuin mahdollista. Oma valintani on Hearthis.at, mutta hyviä vaihtoehtoja on lukuisia.

torstaina 18.6.2015

Uninen Oulussa Rankan huvituksen ylläpito vaatii rankasti työtä ja puolestaan aika ajoin välillä myös lomaa. Ysärijatkot ovat toistaiseksi lomailleet kunnolla vain vuodenvaihteessa, mutta nyt kun touhu on alkanut käydä yhä vakavammaksi (tuottamisen näkökulmasta), kesäloma tuntuu tarpeelliselta.

Jatkojen viimeisin nauhoitus on omasta mielestäni tosi hyvä. Lähetyksen settilista oli huonosti treenattu, mutta muutamat virheet soitossa eivät haitanneet kun meininki oli alusta asti aidon iloinen. Haluan säilyttää vastaavan iloisuuden myös tuleviin lähetyksiin, joten nyt kun perjantaihin valmistautumuset ovat vähitellen alkaneet tuntua työltä, on oikea hetki pitää pieni tauko.

Olen kerännyt Spotifyyn ison kasan tärkeitä levyjä ysäriltä, jotka ovat vielä itselle tuntemattomia. Uuden musan kuuntelu ja löytäminen on aina mukavaa, mutta nyt kun levystö on alkanut karttua säännöllisesti muiden äänestämällä musiikilla, kaiken muun kuunteluun on jäänyt paljon vähemmän aikaa (ja energiaa). Jatkojen kesätauon aikana onkin nyt hyvä pitää taukoa myös kaikesta pakkokuuntelusta.

Suunnittelin myös treenaavani tässä tauon aikana tavallista aktiivisemmin, mutta jää nähtäväksi kuinka hyvin tämä suunnitelma lopuviimein toteutuu. Totuus paljastuu seuraavilla jatkoilla…

torstaina 4.6.2015

Harrastuksen dokumentointi on välillä haastavaa, kun ei ole mitä dokumentoida. Omalta osaltani en kuitenkaan voi vedota tähän, sillä viime viikkoina (ja kuukausina) on tapahtunut valtavasti kaikkea. Dokumentointimoodi ei vaan ole kytkeytynyt päälle.

Menneenä viikonloppuna oli pieni keikka pääkaupunkiseudulla. Tämä taisi olla ensimmäinen, jossa pääsin nauttimaan uuden mikserin lumosta kaikessa kauneudessaan. Roudauksen ja kasauksen yksinkertaisuus on kerrassaan orgastista, puhumattakaan soittimen käyttämisestä. Harmittavaisesti vaan näistäkään bileistä ei jäänyt talteen minkäänlaista videota — dokumentointifail jälleen kerran.

Vappukeikka Onniteekissa kummittelee välillä edelleenkin mielessä painajaistyyppisesti. Hölmöt aloittelijamokat painautuivat omaan mieleen kaiketi siksi, että yritin todella kovasti — ehkä vähän liikaa — tehdä setistäni sellaisen, josta jäisi sekä yleisölle että Onniteekin porukalle superhyvä fiilis. Jotkut epäonnistumiset vain sattuvat enemmän kuin toiset.

Virheistä toivottavasti jotain oppineena nyt metsästetäänkin jo sitten uusia haasteita ja tilanteita joista oppia. En ole markkinoinut itseäni lainkaan, joten kesälle ei taida järjestyä mitään merkittävää, mutta syksyksi onkin sitten jo onneksi suunnitteilla kaikenlaista jännää.

Ja jospa tässä välissä olisi innostusta päivittää välillä tätä blogiakin. Toivossa on hyvä elää.

keskiviikkona 8.4.2015

CD on kuollut formaatti. On hämmentävää miten monet haluavat edelleen soittaa fyysisiltä levyiltä. Vinyyliltä soittamisen ymmärrän, mutta CD:ltä soittaminen on yksinkertaisesti typerää.

Päädyin Facebook-keskustelussa vanhaan tuttuun “nykyään kuka tahansa voi olla DJ kun iskee softan käteen ja koneelta mp3:t”. Avaudun tästä joku kerta erikseen, mutta nyt ajattelin tarttua samassa keskustelussa tulleeseen toiseen kommenttiin:

Mä ainakin todellakin vien cdlevyt keikalle, ja en tod.haluu soittaa tikulta, läppäriltä yms jotain mp3 sia missä on sit joku error ja biisi nytkähtää just ku oot vaihtamassa hyvä et tekniikka kehittyy ei siinä mitään, silti ite oon kerännyt cdtä niin paljon ja kauan että on järkevää soittaa niitä ja musta se on aina toisen tuntusta kun on cdlevy tai vinyyli kädessä ku että se biisi on tiedostona! [sic]

Tässä on niin paljon typeryyttä, etten edes tiedä mistä aloittaisi.

Ensinnäkin CD:t nykivät ja vinyylin neulat hyppivät ihan yhtälailla kuin rikkinäiset tiedostot. Ero on vaan siinä, että tiedostot eivät kulu eivätkä naarmuunnu, ne on helppo varmuuskopioida tulipalon tai varkauden varalta ja niillä rakennetun kirjaston voi ottaa kokonaisuudessaan mukaan keikalle.

Keräilemisestä. Minäkin olen kerännyt C-kasetteja ja vanhoja tietokoneita, mutta eipä ole tullut mieleen raahata niitä keikalle koska se olisi typerää kun on olemassa kaikin mahdollisin tavoin parempia vaihtoehtoja.

Tatsista. Vinyylissä on upea fiilis ja oldskool-iltaan tai nuhjuiselle ug-klubille niitä voi edelleen kantaakin. Mutta nykymusiikkia niiltä ei voi soittaa. Kaikki (alle viisitoista vuotta vanhat) CD-soittimet puolestaan soittavat levyjen lisäksi myös tiedostoja eikä niiden soittamisessa ole pienintäkään eroa. Ainoa ero levyiltä soittaessa on siis se, että niitä tarvitsee kantaa mukaan keikalle ja levyjen alituisen vekslaamisen välillä niitä saa tonkia upeista CD-taskuista.

Jäärät, ootte idiootteja.

CD on kuollut formaatti, jätä ne levyhyllyyn. Get over it.

 

lauantaina 14.2.2015

Jatkuvan kehittämisen periaatteen noudattaminen on upealla tavalla kukkaan puhjenneen Ysärijatkot-shown yksi suurimmista haasteista. Webissä tapahtuvan toiminnan ongelmat liittyvät pääosin teknisiin seikkoihin, kuten verkkoyhteyteen ja lähetysohjelmiin. Toivon löytäneeni ensinmainttuun nyt hyvän ja kestävän ratkaisun.

Yksi yleisimmistä ongelmista Mixify-striimeissä on ollut oikkuileva striimiyhteys. Teknologia on uutta, joten häiriöiden synty ei ole tavatonta,  mutta ärsyttävää se on. Mikä pahinta, striimin takkuilu pilaa kuuntelufiiliksen hyvin nopeasti.

Mixifyn, kuten useimpien muidenkin striimipalveluiden datapolku kulkee yksinkertaistettuna siten, että DJ lähettää Mixifylle tapahtuman striimin video+audio -muodossa, josta se reititetään uudelleenpakattuna kolmannen osapuolen palvelinklusterille, joka tarjoilee lopullisen striimin kuuntelijalle yhdeltä tuhansista reunapalvelimista, joka on tätä fyysisesti lähinnä. Matkalla on siis monta mutkaa ja paljon teknologiaa, eikä käyttäjän kokema “Mixify bufferoi taas!”-ongelma ole yleensä helposti paikallistettavissa.

Tärkein kulmakivi hyvälaatuiselle striimille on kuitenkin luonnollisesti DJ:n verkkoyhteys. Oma kokemukseni on ollut tämän suhteen vaihteleva. Pääosin taloyhtiön huoneistokohtainen 10/1 Mb kuituyhteys on toiminut hyvin, mutta sitä on vaivanneet satunnaiset katkokset ja se, että pienikin muu liikenne (luokkaa YouTube-videoiden katselu) lähetyksen aikana on usein aiheuttanut katkoilua striimiin. Pahin katastrofi kävi kun koko yhteys meni täysin poikki 20 minuuttia ennen lähetystä. Oman mausteensa soppaan tuo vielä satunaiset lähetykset muualta kuin kotistudiosta, jolloin striimiasetukset on sävellettävä lennossa kokonaan uusiksi.

Pitkällisen soutamisen ja huopaamisen jälkeen otin käyttöön 4G-mokkulan, lisäantennin ja prepaid-liittymän. Yritän välttää kiinteiden kulujen keräämistä, joten prepaid-liittymä on kätevä ratkaisu. Liittymässä on kiinteä kattokustannus päiväkohtaiselle datakäytölle, yhden lähetyksen kuluksi tulee enintään 1,90 euroa. Tämän järjestelyn myötä striimille käytössä oleva kaista on ensinnäkin moninkertainen, mutta se on myös eristetty talon muusta verkkoliikenteestä ja mahdollisista häiriöistä. Olemassaoleva verkkoyhteys tulee myös eri palveluntarjoajalta kuin uusi mokkulayhteys, joten sellaisessa hyvin epätodennäköisessä tilanteessa, että mobiili datayhteys ei jostain syystä toimisi, kiinteä yhteys on nyt varalla.

4g_speedtest_2015-02Mokkularatkaisun hieno puoli on myös se, että sen myötä tarkkaan testatut ja hiotut striimiasetukset kulkevat helposti mukana minne tahansa, eikä niiden suhteen tarvitse tehdä enää mitään erikoisjärjestelyjä silloin kun lähetys tehdään muualta kuin kotistudiosta.

Toistaiseksi parin viikon koekäytön ja kaksien Jatkojen perusteella järjestely tuntuu toimivan oikein hyvin. 1,90 euron kulu lähetystä kohden on siedettävä, etenkin jos ja kun sillä saa rauhan DJ:n puolen striimiongelmista. Loput striimin vaiheet eivät ole millään tapaa DJ:n kontrolloitavissa, joten niitä on turha murehtia edelleenkään.

perjantaina 13.2.2015

Kun aikanaan päätin ottaa mobiili-DJ harrastuksen vakavasti, ensimmäinen hankintani keikka-arsenaaliin oli muutama par-valo. Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen näihin, sillä ne ovat toistaiseksi olleet käytössä jokaisella keikalla jolla olen ollut, häistä pieniin yksityisbileisiin.

Par-purkit ovat käteviä, kun niillä voi tehdä tunnelmaa värjäämällä seiniä tai käyttää vähän diskohenkisemmin laittamalla ne automaattiseen sound-to-light -moodiin. Kaikissa valoissani on myös DMX-ohjaus, joten sopivan tilaisuuden tullen ne ovat ohjattavissa myös tietokoneella tai valokontrollerilla. (Tästä lisää mahdollisesti lähitulevaisuudessa, sillä viimeisin valohankintani oli edullinen USB-DMX palikka.)

Olen seurannut DJtutor-Jonathanin (ellaskins) jenkkiversion Brian S Reddin touhuja niin pitkään, että päätin alusta asti hankkia vain laadukkasta American DJ-merkkiä, vaikka ne ovat selkeästi halpamerkkejä kalliimpia. ADJ:n par-valot on rakennettu tankin lailla; kehykset ovat terästä ja paksua peltiä, jalat ja diffuusiofiltterin kehikko erittäin tukevat ja kokonaisuus on ylipäätään sen tuntuinen, että jos joku sattuu kenkäisemään huonosti tanssilattialle sijoitettua valoa, kohtauksessa kärsii vain ja ainoastaan kenkä.

eka_keikka_par_valot_1024

(Yllä ja alla; ensimmäinen “oikea” mobiili DJ-keikkani. Valkoisen tilan valaisevat täydellisesti kaksi bileiden teemaväreihin ohjelmoitua par-kannua. Kuvat: Jylppy69)

eka_keikka_thumbsup_1024

Olen toistaiseksi ollut hankintoihin erittäin tyytyväinen, mutta uteliaisuuteni heräsi kun törmäsin kiinalaiseen halpiskopioon 7x9W RGB (65W) par-valosta, jota myytiin Suomeen postitettuna 30 eurolla. ADJ:n lähiten vastaava RGB-valo Mega TRI64 Profile 12x3W (38W) maksaa T-kaupassa tätä kirjoitettaessa 168e. Yhden alkuperäisen hinnalla saisi siis viisi kiinakopiota ja rahaa jäisi vielä pariin 12″ vinyylisinkkuun. Kopion spekseissä luvattiin DMX-ohjattavuutta, master/slave -yhteensopivuutta ja sound active-toiminnallisuutta. Liian hyvää ollakseen totta? Laitoin tilauksen menemään ja reilun kuukauden päästä hain kiinaihmeen postista.

Ensikosketus höyhenenkevyeen muovivaloon paljasti sen, mikä maalaisjärjellä oli jo odotettavissakin; sitä saa, mitä tilaa. Keittiövaaka kertoi laittee painoksi 570 grammaa. (Ilmoitettu paino oli 1,67 kg ja ADJ:n vastaava painaa 2,1 kg eli lähes nelinkertaisesti.) Tämän yksilön muovikuori oli kaikenlisäksi kulmastaan rikki ja muovipala helisi valon sisällä. Pakkauksessa olleet metallijalat vaikuttivat niin heppoisilta, että epäilin niiden kestävän edes sitä puolen kilon painoa. Alku hyvin, kaikki hyvin!

Tökkäsin härpäkkeen seinään (johto oli mallia ei-irroitettava, toisin kuin pro-valoissa, joissa on kaikissa standardin mukainen IEC-kaapeli ja ne ovat myös ketjutettavia, eli yhdestä laitteesta voi viedä sähkön toiseen laitteeseen ilman että kaikkiin täytyy vetää erillistä töpseliä) ja kuuntelin lumoissani miten kovaääninen tuuletin (joita vastaavissa ADJ-valoissa ei ole; ne ovat täysin äänettömiä) nousi lentoon ja LCD-näytöllä vilisi jonkunlainen buuttiproseduuri. Muutaman sekunnin kuluttua valo syttyi. Pikaisen testauksen jälkeen RGB-moodi toimi täsmälleen siten kuin olettaisi. Laitoin 65W tehoiseksi mainostetun valon lattialle ja sen rinnalle ADJ:n 35W QWH5X-kannun (jossa on kolmeväristen RGB-ledien sijaan nelivärinen RGBW-ledi, eli yksi elementti on värikohtaisesti vastaavaa RGB-lediä himmeämpi). En missään vaiheessa odottanut, että kiinaihme olisi teholtaan luvatun 65W kirkas, mutta hämmästyin hieman, että mainostetulta teholtaan puolet pienempi ADJ:n valo oli silmämääräisesti vähintään nelinkertaisesti toveriaan kirkaampi. Taloudesta ei löydy energiankulutusmittaria, joten en päässyt mittaamaan kulutusarvoja.

Tässä kohtaa alkaa show, jolle tuntihinnan laskeminen tekisi ADJ:n valosta kokonaiskustannuksiltaan edullisemman.

kiinapar_vs_adj_200x300Otin muutaman valokuvan ja yhden videon helisevästä valosta ja laitoin myyjälle välittömästi palautetta. Sain ystävälliseen sävyyn ontuvalla englannilla kirjoitetun vastauksen, jossa kerrottiin, että valo on tehdasasetuksina säädetty siten, että kirkkaus on vain 30% maksimista. “Ooo-kei”. Tanssin aikani valon valikoissa ja sääsin vastauksessa annettujen ohjeiden mukaan kaikki nupit yhteentoista. Uusi testi ADJ:n kanssa rinta rinnan. Nyt halpiskopio oli enää silmämääräisesti vain noin puolet verokkivaloa himmeämpi. Otin kokeeksi rinnalle vielä toisen 3x10W RGBAW+UV -valon (Ultra Hex Par3), joka oli kiinaihmettä hiuksenhienosti kirkkaampi, käytännössä yhtä kirkas. Kolmenkymmenen euron 65W kiinalaiskopio vastasi siis 26W ja 111 euron merkkilaitetta. Loppujen lopuksi ei erityisen yllättävää.

Par-valon kirkkaus ei kuitenkaan ole ainoa ainoa kriteeri jolla mitata sen käyttökelpoisuutta. Kiinakopion käytettävyys ja toiminnot ovat kaikilta osiltaan (virtajohto, jalka, valikot, käyttöönottoaika, äänekkyys) kehnot. Keikkakäytössä valon saa varmasti helposti rikki ilman silkkihansikkaita ja sen käyttökuntoon laittaminen vaatii pientä lisätaiteilua kun valolle täytyy aina viedä oma virtatöpseli ja se ei muista kaikkia valokkoasetuksia, eli se on ohjelmoitava joka kerta uudelleen kun se kytketään seinään. DMX-ohjaus toimii kuitenkin odotetusti.

Tämän kokemuksen perusteella en suosittele vastaavien halpakopioiden hankintaa kenellekään, joka tekee vakavissaan mobiilikeikkoja pienellä valokalustolla.

Kiinakopio sopii hyvin esimerkiksi kotibileisiin joissa yksi tai kaksi valoa tekee hyvän tunnelman, eikä säätöaspekti haittaa yhtään. Tilanne on myös eri jos arsenaaliin tarvitaan esimerkiksi 20 par-kannun armeija, joita ohjataan DMX-ohjaimella ja valoja käytetään pelkästään meluisassa ympäristössä eikä esimerkiksi häälattialla jossa ääneäks hurina pilaisi tunnelman. Tällöin ongelmaksi jää enää sähköistys, joka on mahdollista ottaa huomioon etukäteen. Ja yhden valon rikkoutuessa voi tilata pari uutta ilman että budjetti repeää. Pienimuotoisessa vakavassa mobiili-DJ:n toiminnassa 3-5 kertainen kustannus kestävästä ja laadukkaasta pro-tason laitteesta on kuitenkin ehdottomasti järkevä sijoitus.

Hyllylle jäänyt valo lähtee tulevilla keikoilla mukaan ylimääräiseksi apuvaloksi paikkoihin joissa lisävalo on ekstraa mutta ei oleellista. Esimerkiksi valkoisella kankaalla verhotun DJ-pöydän alle tai DJ:n taakse täytevaloksi. Sen voi säätää johonkin jos on aikaa ja kiinnostusta, mutta kukaan ei jää kaipaamaan jos se jää kuljetuskassin pohjalle.

Pitkän tarinan päätteeksi törmäsin sattumalta toiseen halpakopioon, jossa on uskottavammilta näyttävät speksit, muun muassa irroitettava standardinmukainen virtajohto, ja 55 euron hintalappu. Harkitsen tämän kokeilua kun löydän 55 euroa taskun pohjalta.

tiistaina 2.12.2014

Sain lopultakin aikaiseksi aloittaa videosarjan Traktorin käyttämisestä. Pari ensimmäistä videota sisältävät lyhyitä vinkkejä edistyneemmille käyttäjille. Mahdollisesti innostun tekemään näitä vielä lisää, ja ehkä myös aloitteleville. DJ-asioissa en ole vielä millään mittarilla pätevä opettamaan mitään, mutta Traktorin väitän jo tuntevani paremmin kuin useimmat sitä käyttävät.

 

maanantaina 1.12.2014

Huhut tämän blogin kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja. Tosiaan, tässä oli vain vähän luovaa taukoa

Ajattelin palata kärryille niinkin eksoottisella aiheella kuin seksismi. Pitkään IT-alalla työskennelleenä ja muutaman kuluneen vuoden aikana voimakkaasti keskusteluun ja erityisesti alan konferensseissa näkyväksi noussut keskustelu seksismistä ja naisten asemasta on virittänyt huomioni samaan aiheeseen myös DJ-kulttuurissa. Vahvasti miehinen kulttuuri ei vaikuta erityisen naisystävälliseltä ja tuntuu, että useimmat DJ:t eivät osaa tai halua kiinnittää asiaan huomiota. Erityisesti nakertaa kaksi asiaa;

Kaiken mahdollisen markkinoinnin leimaaminen seksillä on enemmän sääntö kuin poikkeus. Mixtapejen kansikuvat, flyerit ja vastaavat promomateriaalit on lähes aina peitetty tisseillä tai muuten vaan paljaalla pinnalla. Tänään törmäsin kokeneen (mies-)DJ:n Facebook-sivuun, jonka coverkuvan pääosassa olivat isot puolipaljaat rinnat, sekä blogiin, jonka teemakuvana oli kaksi märissä bikineissä olevaa nuorta naista suutelemassa. Ah, kuinka kivaa. Ja täysin epäoleellista ja syvästi seksististä. Jos erikoisosaamisesi ei ole seksikaupassa soittaminen tai jos miksauksesi aiheena ei ole seksibileet, olisiko aika erottua fiksulla tavalla massasta ja harkita markkinoinnissa jotain muuta kuin tissejä?

Vielä enemmän harmittaa nähdä nais-DJ:den myyvän itseään seksillä. Promokuvalla saa takuuvarmasti huomiota käänteisessä suhteessa vaatteiden määrään ja YouTuben miksausvideolle reilusti katsojia kun kamerassa näkyy enemmän kaula-aukkoa kuin soittimia, mutta minkälaisen kuvan se antaa henkilöstä DJ:nä? Tällaisena äärimmäisen timminä ja seksikkäänä uroona lähden itse ainakin keikalle paljon mieluummin tekemäni tuoreen mixtapen perusteella kuin siksi, että tunnetusti homosuihkuja kannattava nimeltämainitsematon seinäjokinen promoottori kaipaa jälleen kerran nahkahousujeni kahinaa. (Full disclaimer: olen ehdottomasti pro-homosuihku. Etenkin Seinäjoella.) Jos olet nainen ja aidosti kiinnostunut musiikista ja soittamisesta, tee itsellesi ja kanssasisarillesi palvelus: keskity markkinoinnissa enemmän musiikkiin kuin seksiin.

En ole millään tapaa ahdasmielinen, olen vain vahvasti sitä mieltä, että meidän pitäsi avata silmät räikeän seksismin suhteen ja keskittyä DJ-kulttuurissa enemmän musiikkiin. Ymmärrän, että seksi on erottamaton osa bilekulttuuria ja esiintymistä, mutta sen ei pitäisi olla pääasia, eikä sen etenkään pitäisi olla tekosyy seksistiselle käytökselle. Humanistisia arvoja voi kunnioittaa myös arjessa, ei pelkästään lakiäänestyksissä.