Varmuuskopioista

lauantaina 26.4.2014

Törmäsin hiljattain puolitutun DJ:n Facebook-päivitykseen, jossa hän kertoi keikkailunsa keskeytyneen toistaiseksi, koska hän oli menettänyt kovalevyrikon vuoksi kaikki koskaan hankkimansa musiikkitiedostot, kaikki itse tekemiensä biisien masterit ja projektitiedostot, kaikki promo- ja keikkakuvat, sekä muut tietokoneella olleet olleet dokumentit. Kyseinen henkilö ei ole makuuhuonedj vaan usean vuoden uran tehnyt puoliammattilainen, joka keikkailee säännöllisesti ja tuottaa säännöllisesti omaa musiikkia iTunesiin ja Beatportiin. Ja hänellä ei ollut kovalevystään minkäänlaisia varmuuskopioita? Whiskey Tango Foxtrot!?

Kaksi asiaa: 1) tietokoneet ja erityisesti kovalevyt ovat kulutustavaraa ja ne rikkoutuvat sekä usein että helposti. 2) ajantasaisten varmuuskopioiden puuttuminen täysin vastuutonta ja anteeksiantamatonta.

Varmuuskopiointiin on kaksi nyrkkisääntöä, joita kannattaa noudattaa. Tärkein on se, että mikäli varmuuskopioiden luonti ei ole automatisoitu, niitä ei ole olemassa. Ihmiset ovat laiskoja ja unohtavat asioita, tietokone ei. Toisekseen varmuuskopioita kannattaa myös tehdä useita ja vähintään yhden off-site kopion säilytys on hyvä idea. Kovalevytila ei maksa käytännössä mitään (mahdolliseen vahinkoon verrattuna) ja parhaistakaan kopioista ei ole juurikaan hyötyä jos ne ovat kaikki sisällä talossa, joka juuri paloi maan tasalle.

Keikkailevalle DJ:lle boottaava varmuuskopiolevy on tarpeellinen. Kun yksi sellainen on mukana keikalla, vahingon sattuessa koneen saa siltä käyntiin ja normaalitilaan, tai vähintään sieltä saa poimittua musiikit ja Traktorin tai Seraton tarpeelliset asetukset. TimeMachine on kiva ja kätevä, ja sekin on hyvä olla toiminnassa, mutta boottaavaa kovalevyä ei voita mikään. Esimerkiksi Carbon Copy Cloner ja SuperDuper! ovat edullisia ja helppokäyttöisiä työkaluja automatisoitujen boottaavien kopioiden tekoon. (Ai käytät Windowsia. DJ-käyttöön? Oikeesti?)

Voin omien kokemusten myötä kertoa, että tässä asiassa on erittäin suositeltavaa oppia muiden virheistä kuin kantapään kautta. Sinua on varoitettu.

Kommentoiduttaako?

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa tai muussa mediassa jonne voit lisätä kommenttisi. Jos haluat kertoa mielipiteesi suoraan allekirjoittaneelle, lähetä postia osoitteeseen dj@uninen.net.