Roudaamisen sietämätön keveys

torstaina 8.5.2014

Mietin muutamaa parin kuukauden sisällä olevaa keikkaa ja murehdin sitä, että pullataikinan lailla paisunutta setuppiani on vittumaista roudata (ilman autoa). Mutta mikä oleellisempaa, sitä on erittäin hankala mahduttaa mihinkään. Yhdistelmä CD-soittimet + mikseri + kontrollerit on leveydeltään yli 150cm, ja jos CD-soittimet korvaa levareilla, leveyttä tulee vielä parikymmentä senttiä lisää. Ei ihan kompaktein mahdollinen härdelli.

Onneksi harrastukseni alkuun saattanut MC-3000 on vielä toistaiseksi pölyttymässä kantolaukussa kaapin perukoilla. Joutunen säätämään siitä uudelleen soittopelin jo parin viikon päästä kun matkaamme minionien kanssa Ouluun.

On harmillista, että Traktor-leiri on jämähtänyt paikoilleen high-end kontrollerien kanssa ja esimerkiksi Pioneerin DDJ-SX:n kaltaisia upeita laitteita ei toistaiseksi ole tarjolla lainkaan. NI:n oma S4 on ainoa varteenotettava vaihtoehto, mutta sekin on painii (esimerkiksi mikserin ja ulostulojensa osalta) lelusarjassa Pioneerin luomuksiin verrattuna. Olen aistivinani ilmassa seuraavan Ison Päivityksen (Traktor Pro 3, anyone?) ja sitä seuraavan kontrolleriaallon. Sitten joskus.

Kommentoiduttaako?

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa tai muussa mediassa jonne voit lisätä kommenttisi. Jos haluat kertoa mielipiteesi suoraan allekirjoittaneelle, lähetä postia osoitteeseen dj@uninen.net.