Paluu tulevaisuuteen

sunnuntaina 1.6.2014

Pitkä ja vähäsanainen automatka Oulusta takaisin Turkuun päätti tämän viikonlopun juhlinnat hyvin konkreettisella tavalla. Itse viikonloppu oli sanoinkuvaamattoman hieno. Oheinen kuva tiivistää viikonlopun tunnelmat sanoin hämärä ja täynnä tunnetta.

Oli hienoa kun tarkkaan harkittu ja huolella viimeistelty yksiosainen minimobiilisetuppi toimi hyvin, kun lauantaina saattoi keskittyä juhlimiseen muiden DJ-taitoisten viihdyttäessä yleisöä, kun pääsi moikkaamaan Juskaa ja Mattia, ja tietenkin kun pääsi todistamaan kolme mahtavaa DJ-settiä. Mutta mikään edellämainituista ei tullut lähellekään sitä hienoutta kun sai viettää hienon viikonlopun upeiden ystävien kesken.

Viikonlopun etukäteissuunnitelmissa oli kaikkea pitkälle organisoiduista yllätyslahjoista aina humoristisiin treffilupiin asti, mutta pääpointti oli kuitenkin se, että monet minionifanit kohtaisivat toisensa ensimmäistä kertaa Webin ukopuolella. Kuten arvata saattaa, tunnelma oli katossa heti ensiminuuteista alkaen.

Kun nettipersoonista tulee oikeita ihmisiä, usein jo pitkään kestänyt ystävyys saa uusia ulottuvuuksia. Profiilikuvat muuttuvat kasvoiksi ja monotoninen teksti yksilöllisiksi ääniksi. Tapahtuma on jo itsessään merkityksellinen, mutta kun sitä juhlitaan monien muiden ystävien joukossa, fiilis vain paranee. Tähän kun vielä yhdistää hyvän musiikin ja parhaimpien klubihetkien ryhmäfiiliksen ja euforian, iloasteikko loppuu kesken.

Lauantain YleXPop jatkojen seteistä Matin ja Juskan yhteissetti toimi allekirjoittaneeseen parhaiten. Fiilis oli kirjaimellisesti katossa kun ilmanvaihtokanaviin kondensoitunut hiki tippui katosta Matin tietokoneen päälle niin vuolaasti, että kone piti lopulta siirtää sivuun pöydältä. Musiikin soljuessa lähes saunan oloisella klubilla on illan edetessä jäljellä enää suurimmaksi aidosti musiikkia rakastava yleisö joka nauttii tilanteesta ja musiikista täysin rinnoin. Livemusiikki on parhaillaan juuri tätä.

Loppuilta, eli aamuyö ja aamu, jatkui pitkään kestäneen taksiseikkailun jälkeen vielä saunassa ja yöpuulle asettumistuhinoissa (minionimittapuulla “vain”) kuuteen asti aamulla. Lyhyesti nukutun yön jälkeinen ylihilpeä sunnuntaifiilis laantui väsymykseksi vasta kotimatkalla.

Huominen paluu arkeen tulee olemaan hankala.

Kommentoiduttaako?

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa tai muussa mediassa jonne voit lisätä kommenttisi. Jos haluat kertoa mielipiteesi suoraan allekirjoittaneelle, lähetä postia osoitteeseen dj@uninen.net.