Dokumentoinnin sietämätön keveys

torstaina 4.6.2015

Harrastuksen dokumentointi on välillä haastavaa, kun ei ole mitä dokumentoida. Omalta osaltani en kuitenkaan voi vedota tähän, sillä viime viikkoina (ja kuukausina) on tapahtunut valtavasti kaikkea. Dokumentointimoodi ei vaan ole kytkeytynyt päälle.

Menneenä viikonloppuna oli pieni keikka pääkaupunkiseudulla. Tämä taisi olla ensimmäinen, jossa pääsin nauttimaan uuden mikserin lumosta kaikessa kauneudessaan. Roudauksen ja kasauksen yksinkertaisuus on kerrassaan orgastista, puhumattakaan soittimen käyttämisestä. Harmittavaisesti vaan näistäkään bileistä ei jäänyt talteen minkäänlaista videota — dokumentointifail jälleen kerran.

Vappukeikka Onniteekissa kummittelee välillä edelleenkin mielessä painajaistyyppisesti. Hölmöt aloittelijamokat painautuivat omaan mieleen kaiketi siksi, että yritin todella kovasti — ehkä vähän liikaa — tehdä setistäni sellaisen, josta jäisi sekä yleisölle että Onniteekin porukalle superhyvä fiilis. Jotkut epäonnistumiset vain sattuvat enemmän kuin toiset.

Virheistä toivottavasti jotain oppineena nyt metsästetäänkin jo sitten uusia haasteita ja tilanteita joista oppia. En ole markkinoinut itseäni lainkaan, joten kesälle ei taida järjestyä mitään merkittävää, mutta syksyksi onkin sitten jo onneksi suunnitteilla kaikenlaista jännää.

Ja jospa tässä välissä olisi innostusta päivittää välillä tätä blogiakin. Toivossa on hyvä elää.

Kommentoiduttaako?

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa tai muussa mediassa jonne voit lisätä kommenttisi. Jos haluat kertoa mielipiteesi suoraan allekirjoittaneelle, lähetä postia osoitteeseen dj@uninen.net.