DJ:n pätevyyden voi myöntää vain yleisö

maanantaina 10.8.2015

DJWorx irrotti BBC:n tekemästä Norman Cookin haastattelusta takuuvarmasti loputtomaan väittelyyn johtavan kommentin, joka päättyi sanoihin “nykyään jokainen on DJ“. (Suosittelen lukemaan koko alkuperäisen haastiksen, se on paljon fiksumpi kuin mitä em. lainaus antaa ymmärtää.)

Wanhojen DJ-konkarien luddismi on yksi DJ-kulttuurissa meikäläistä eniten vituttavista asioista. “Nykyään kuka tahansa voi olla DJ”-kommentti on varmaankin kaikista typeryyksistä ykkönen. (Norman ei selvästikään tarkoittanut kommentillaan tätä, mistä olen erittäin iloinen, sillä herra Fatboy on yksi suurista DJ-idoleistani.)

Samainen DJWorx-sivusto julkaisi hiljattain erittäin hienosti muotoillun mielipidekirjoituksen, jonka pointtina oli juurikin se, että työkalu — oli se sitten vinyylisoitin tai sync-napilla varustettu kontrolleri — ei tee ihmisestä DJ:tä, vaan sen pätevyyden voi myöntää vain ja ainoastaan tanssilattialla viihtyvä yleisö. Olen täsmälleen samaa mieltä.

Yksi muistiinpainuneimmista DJ-kokemuksistani tapahtui vuosia ennen kun tiesin olevani DJ. Olin viettämässä mökkiviikonloppua pienen kuoroporukan kanssa. Löysin jossain kohtaa illasta mökin nurkasta wanhan levysoittimen ja ison pahvilaatikollisen levyjä. Aloin luonnollisesti penkoa laatikkoa ja löysin sieltä toinen toistaan hienompia levyjä, pääosin sekalaista 60-70 -luvun musiikkia Aretha Franklinistä Beatlesiin — musiikkia josta suurin osa oli itselle hyvinkin tuttua. Hihnavetoinen levysoitin oli kytketty vanhaan viritinvahvistimeen ja yhteen kaiuttimeen, mutta kokonaisuus kuitenkin toimi, ja pian rahiseva monoääni täytti mökin. Biisien väliin jäi aina pitkähkö tauko ja soittimen neulakin osui useimmiten vähän hutiin, mutta jonkun aikaa taustamusiikkia soitettuani mökin lattialle alkoi kerääntymään tanssijoita ja ennenpitkään keskelle olohuonetta oli tanssijoiden toimesta raivattu iso tanssilattia.

Tuona iltana ei kuultu biittimiksausta eikä järeän subbarin potkuja, ei näkynyt savua tai välkkyviä valoja, eikä edes ollut kunnollista levystöä. Mutta tunsin käsillä olevan musiikin ja yleisön, joten soittaminen oli itsevarmaa ja rentoa. Tanssitin porukkaa alkuillasta pitkälle aamuyöhön asti paikoitellen ihan transsin rajamailla, kyyristellen polvillani huoneen nurkassa levylaatikon ja soittimen äärellä. Laatikosta ei löytynyt Hendrixiä, mutta muuten tuo ilta oli lähes täydellinen.

Kuka tahansa voivat ostaa kymmenen euron softan tai halvan kontrollerin, mutta se ei tee kenestä tahansa DJ:tä. Mutta sekään ei tee DJ:tä että raahaa painavia levylaatikoita pitkin mantuja ja osaa biittimätsätä teknareilla. Mutta se tekee ihmisestä DJ:n, että rakastaa musiikkia ja tykkää soittaa sitä muille ihmisille. iTunes tai Spotify ei tulekoskaan korvaamaan DJ:tä juuri siksi, että jatkuvasti kehittyvästä tekoälystä ja suuren datan musiikkitiedosta huolimatta ne eivät rakasta soittamaansa musiikkia. (Tai yleisöään.)

Ymmärrän, että Norman Cook muistelee aikoja jolloin lentokentän käytävältä saattoi bongata toisen DJ:n ison levylaukun ansiosta. Mutta omasta mielestäni DJ-heimolaisuus ei ole vähentynyt noista ajoista vähääkään, se on vain muuttanut soittimien ja tallennusformaattien lailla muotoaan.

Kommentoiduttaako?

Jaa tämä kirjoitus Facebookissa tai muussa mediassa jonne voit lisätä kommenttisi. Jos haluat kertoa mielipiteesi suoraan allekirjoittaneelle, lähetä postia osoitteeseen dj@uninen.net.